Tarinoita talon käyttäjiltä

Kumppanuustalo muistetaan monesta yhteydestä

"Kun se oli Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus, TYT, hikoilin siellä monissa tenteissä 1990-luvulla. Opiskelin siellä Tre yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa arkistonhoitajaksi joskus -80-luvun lopulla. Samoihin aikoihin opiskelin siellä taidehistoriaa avoimessa yliopistossa. Vuosilukuja en tarkkaan muista."

-Paula-

"Muistan opiskelleeni hetken aikaa näissä tiloissa Hämeen Kesäyliopiston kurssilla vuonna 1997. Muistelisin myös, että joidenkin opintojen ilmoittautumispäivänä ihmiset jonottivat talon ulko puolella aamusta alkaen, koska ne olivat niin suosittuja, esimerkiksi kasvatustieteet."

-Sari-

"Mukavia, hauskoja muistoja. Rakennuksenahan tuo ei ergonomialtaan ja äänentoistoltaan ollut ihan paras opiskelupaikka, mutta ei se meitä haitannut, sinne mentiin mihin lukujärjestys määräsi.”

-Tarja-

"Kirjastossa käynnit!!"

 -Irkku-

"Kävin ensimmäisen kerran tuolla 60-luvulla. Ystäväni Eira oli muuttanut Hattulasta Hämeenlinnaan. Menin käymään Eiran luona ja hän vei minut ja ystäväni Mirjan lehtisaliin. Myöhemmin kävin siellä lainaamassa kirjoja. 

Vuonna 1923 isoisäni Alfred kuoli tapaturmaisesti. Hän tuli hevosella ja reellä kaupunkiin. Entisen venäläisen kirkon kohdalla hevonen pillastui, kun auto tuli vastaan. Hevonen lähti laukkaamaan Kuivasiltaa pitkin kohti Myllymäkeä. Isoisä yritti pysäyttää hevosta, mutta hän tippui reestä ja löi päänsä kivipylvääseen. Paikan ohi sattui ajamaan tohtori Tawast. Hän vei vossikalla isoisäni Läänin sairaalaan, jossa isoisä kuoli seuraavana päivänä. Setäni Antti oli isänsä mukana, mutta hän hyppäsi lumihankeen ja jäi henkiin. Sotilaat pysäyttivät hevosen Myllymäessä."

-Tuija-

Kirkko Kumppanuustaloksi

Minä Hämeenlinnan Kumppanuustalon valkopartaisena haltiatonttuna valaisen teille talon historiaa.

Aikojen alussa käytiin kiistaa tontista, puistoalueen ja kirkon välillä, asemakaavassahan sanottiin jo 1872 olleen varaus ortodoksikirkolle. Keisarillisen Senaatin saatua tahtonsa lävitse rakennustyöt alkoivat 1800-luvun lopussa. Olin silloin parraton noviisi tonttuna, sain seurata koko mahtirakennuksen työvaiheita. Arkkipiispa Antoni kuskattiin siunaamaan peruskivet. Silloin oli naapurustossa puutaloja, elettiin Venäjän vallan aikaa. Pytingille löytyi ruplia sotilasrakennusten rahastokirstusta. Pari vuotta seurasin rakentamista sillä silmällä, mitähän tuosta oikein mahtaa tulla, eikö pienempikin riittäisi? Muistelen kuulleeni toisen käden kautta, kuinka siinä sortovallan symbolia pystytetään. Kirkkoa oli jo puolivirallisesti vihkinyt poliittisemmaksi sanottu piispa, virallisesti Pyhälle Aleksanteri Nevskille 22. lokakuuta 1900 kirkkorakennus vihittäessä pyhitettiin. Kenraalikuvernööri Bobrikovin muistellaan olleen paikan päällä, ahdasmielisenä kuulin häntä tituleerattavan virkansa puolesta. Onhan historiaan kirjoitettu kuvan kanssa miten seuraavalla vuosisadalla 1904 Bobrikovin kohtalon sinetöi Eugen Schaumanin laukaukset.

Mutta asiaan. Suomi itsenäistyi ja 1918 venäläiset sotajoukot jättivät kirkkonsa, Suomen valtiolle komea kirkkona toiminut rakennus siirtyi. Ei saanut arvoisaa kohtelua, ikkunat ilkivalta rikkoi ja kävi omin luvin sisätiloissa. ” Ryssänkirkko” ei kelvannut edes ortodoksiseurakunnalle, onneksi Hämeenlinnan viisaat päättäjät saivat aikaan pelastaa rakennus. Suomen valtio luovutti 1921 kirkkorakennuksen kaupungille. Minäkin laitoin pienillä sormillani puumerkkini sopimuskirjan nurkkaan, pari pirturyyppyä liikaa ottaneen kirjurin musteläntiksi sitä luulevat.

Sain nähdä rakennuksen uuden elämän. Kirkkokalleuksia lastasivat hevoskuormiin ja sanoivat vievän Suomenlinnaan. Sana oli kiirinyt, vappua seuraavana päivänä 1923 köysillä kaasivat kirkkotornit, oli uteliaita kaupunkilaisia tungokseen saakka.

Sanoivat remontoivan alakertaa klassillistyyliseksi Hämeenlinnan kaupunginkirjastoksi. Se oli minulle mieleistä aikaa, sain ahmia yön hiljaisina hetkinä tietoa jos toistakin, sitä kesti 1983 vuoteen.

Yläkerrassa Maakunta-arkistossa vanhat asiakirjat kiinnostivat. Arkisto keräsi kansionsa vuonna 1978 ja muutti pois.

Tässä talossa toimi Hämeenlinnan teatterikin ja yliopistolla Tampereelta oli täydennyskoulutusta, ainakin yrittäjiä kouluttivat. Tuomelan koulu vuokrasi tiloja 2000-luvulle tultaessa. Lasten ääniä en unohda, niin tonttu olen loppuun saakka.

Viimeinen etappi tämä Hämeen Setlementin muutto tänne, Kumppanuustalo avasi ovensa 8. syyskuuta vuonna 2014. Täällä käy maahanmuuttajia, eri harrastusryhmiä. Essin ideoimana hakemalla haettiin ensimmäinen Senioriklovniryhmä syksyllä 2015 koulutukseen. Seuraavan vuoden helmikuussa toinen ryhmä punaneniä koulutettiin vapaaehtoistyöhön. Alkuun tiistaisin ja torstaisinkin, myöhemmin tiistaisin he ovat Kumppanuustalolle tulleet, silloin kauniissa vaatteissa ja meikattuna, kun valmistautuivat laitosvanhuksia ilahduttamaan.

Vuosi on mennyt koronan kanssa, toiminta on käynyt hiljaisilla kierroksilla Kirjastokadulla Hämeen Setlementin Kumppanuustalossa. Alan itsekin kuulua riski ryhmään, maskipakkoa noudatan ja taloa vahdin vointini mukaan. En kerro missä pidän majaani, nukun enemmän, seuraan sivusta teidän touhuiluja. Vielä on elämäniloa, uskokaa pois.

Kumppanuustalon Haltijatontun luvalla, 
ajatuksia ja muistiinmerkintöjä kirjoitti 
Anneli Kivelä 
28.3.2021

Lähteet: Nettihaku; Hämeenlinnan Kirjastokadulta Kumppanuustalon historiaa. Vuosisatamme kronikasta Bobrikovista tietoja.