Ylijäämäruoan jakelu vasta selvittelyssä

6.8.2015

Uutisissa olleista tiedoista poiketen hämeenlinnalaisten koulujen ylijäämäruoan jakelu lähiökeskuksista ja Kumppanuustalosta on vasta pohdinnan ja selvittelyn alla.

Viime viikolla ainakin YLE:n nettisivuilla oli uutinen, että Hämeenlinnassa aletaan lokakuussa jakaa koulujen ylijäämäruokaa kuntalaisille ja että jakelu hoidetaan lähiökeskuksissa ja Kumppanuustalossa.

Tiedoista poiketen tämä toiminta on vasta selvittelyvaiheessa, eikä sen toteutuminen ole vielä varmaa. Se missä ruokaa tultaisiin jakamaan on myös vielä auki. 

Tämä olisi tietenkin hieno mahdollisuus ja toiminnan aloittamista selvitellään. Mukana suunnittelussa ovat Tekme, Hämeen Sininauha, lähiökeskukset ja Kumppanuustalo.

Tiedotamme heti kun tiedämme enemmän. Näillä näkymin lisätietoja saadaan syyskuussa.