Hämeenlinnan seudulla etsitään vuoden vapaaehtoistoiminnan muotoa

29.11.2017

Ehdota vuoden 2017 vapaaehtoistoimintaa

Hämeenlinnan seudulla etsitään vuoden vapaaehtoistoiminnan muotoa

Hämeenlinnan seudun Vapaaehtoistoiminnan verkosto etsii hyviä vapaaehtoistoiminnan muotoja, joista yksi valitaan vuoden 2017 vapaaehtoistoiminnaksi. Vuoden vapaaehtoistoiminnan valinnalla kunnioitetaan vapaaehtoistyölle omistettua Vapaaehtoisten päivää, joka tänä vuonna osuu itsenäisyyspäivän aatolle 5.12.2017. Samalla juhlistetaan 100 vuotta täyttävää Suomea, jota on rakennettu vahvalla talkootyöllä ja yhteishengellä. Yhteisellä tekemisellä rakennetaan myös tulevina vuosina ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta vaalivaa Suomea.

Vuoden vapaaehtoistoiminta valitaan tänä vuonna kolmatta kertaa. Vuonna 2015 voittajaksi valittiin Luetaan yhdessä-toiminta ja vuonna 2016 voiton veivät MLL Hämeenlinnan yhdistyksen vertaisryhmät.

Palkitsemisen tavoitteena on nostaa esille Hämeenlinnan seudulla tehtävää vapaaehtoistyötä, sen erilaisia muotoja ja mahdollisuuksia. Vapaaehtoistoiminta tarjoaa mahdollisuuksia osallistumiseen ja kokemuksia oman tekemisen merkityksellisyydestä. Vapaaehtoistoiminnalla myös ehkäistään yksinäisyyttä ja luodaan uusia ystävyyssuhteita.

Voit ehdottaa vuoden vapaaehtoistoiminnan muotoa 15.12.2017 asti

Hämeenlinnan seudun vuoden 2017 vapaaehtoistoiminnan voittajan kriteerit ovat seuraavat: ”Tämä vapaaehtoistoiminnan muoto toteuttaa laadukasta ja toimivaa vapaaehtoistoimintaa Hämeenlinnan seudulla vuonna 2017. Tämän vapaaehtoistoiminnan resurssit hyödynnetään tehokkaasti, minkä seurauksena toiminta edistää näkyvästi paikallista hyvinvointia.”

Oman ehdotuksesi perusteluineen voit jättää 15.12. mennessä sähköisesti lomakkeella: https://goo.gl/forms/BYoVjRgIf1BR0rw73  tai paperilla Kumppanuustalon kahviossa olevaan laatikkoon.

Voittajan valitsee tuomaristo yleisön asettamien ehdokkaiden joukosta. Vuoden vapaaehtoistoiminta palkitaan 23.1.2018 HAMK:n ja Tavastian järjestöpäivänä Visamäessä.

 

Vuoden 2017 Hämeenlinnan seudun vapaaehtoistoiminnan muodon valitsee tuomaristo, joka koostuu paikallisista toimijoista, vaikuttajista ja yksityishenkilöistä. Tuomaristoon kuuluvat: Opiskelija Emmiina Thynell, vapaaehtoisaktiivi Paula Vaimare, Hämeenlinnan Kaupunginvaltuutettu Pekka Arvio, Janakkalan valtuuston puheenjohtaja Merja Taponen, Hattulan sivistysjohtaja Jari Wihersaari, Hämeenlinnan kaupungin sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko, kuntalainen Soile Kähärä-Rantavuori sekä kuntalainen Vilma Arvola.

 

Lisätietoja antaa verkoston puolesta Miia Mustalahti, miia.mustalahti@mll.fi p. 050-4363230